Iiriksestä FI KVA-J!!!

20.12.2009 Iiris suoritti Hirvenjäljestämiskokeen hyväksytysti, ja samalla valioitui:D)) Iiriksen nimen eteen liitetään sitten myös FI KVA-J!

Koe oli Jormuassa, Palkintotuomareina Marja-Maija Pyykkönen ja Paavo Oikarinen. Ylituomarina Mika Tolonen.

Koe alkoi 11.30 Koe päättyi 13.05 Lumipeite alle 10cm. Kelin karkeus:Pehmeä Sääolosuhteet:Pilvinen Tuuliolosuhteet:Heikko

Lämpötila:-17 astetta Pisteet 34

Kokeen kulku: Koira ohjattiin tieltä jäljelle, jäljestys lähti heti oikeaan suuntaan seuraten jälkeä omatoimisesti ja vetämättä rauhallisen nopeaa jäljestystä tauolle asti. Tauon jälkeen koira selvitti ruokailujäljet, paluuperän ja jatkoi rauhallista jäljestystä. Katajikossa harhautui jäljeltä, mutta ohjaajan kehoituksesta selvitti jäljen.

Iiris piiris on taitaa olla toinen enkkusprinkku tällä hetkellä Suomessa, joka on suorittanut jäljen käyttövalio arvon, Titta( FI KVA-j FI JVA NO JVA SE JVA Quadmir's Noble Minta) suoritti viime vuonna.

HIRV-J koe oli mielenkiintoinen koemuoto, joka opetti minua paljon. Ensinnäkin kokeen järjestely ei niin yksinkertaista ollut, melkoinen puhelin rumpa kun etsin tuomareita ja suunnittelin kaikki aikataulut yksiin, jokaiselle kävi aina eri päivä jne...kun sitten sain tuomarit sovittua sunnuntaille, alkoi maastojen kartottaminen, missä mahdollisesti hirviä liikkuisi, kun jälki sais olla mahdollisimman tuore vähintään 2 tuntia vanha kumminkin. Kahden päivän aikana kilometrejä kertyi ainakin se 400km, kun ajelin maastoja ja merkkasin kohdat missä oli hirviä menny, no ensinnäkin ei tahtonut löytyä, että missä ois hirviä mennyt, ei se niin helppoa ole. Lauantaina kumminkin sain tietää, että Pihlajavaaran maastossa on yksi sen päiväinen jälki, yritin saada jo silloin lyhyellä ajalla tuomareita kokeen, kun oli kerran tuorejälki, mutta se oli vähän liian lyhyellä varoitusajalla:D)) Jormuassa Mikkosen Reijosta oli iso apu, Reijolta sain paljon vinkkejä mistä etsiä ja missä niitä oli perjantaina nähty, mutta lauantaina ei tuntunut olevan ollenkaan liikehdintää, kunnes kumminkin illalla ilmestyi kahdet tuoreet jäljet, jossa olin jo aikaisemmin ajanut. Ainakin ne jäljet oli olemassa, että jos sunnuntai-aamuna ei löydy tuoreempia, niin sitten niille.

Sunnuntaina kuudelta ylös, pakkasmittari näytti huolestuttavia lukemia -20 astetta pakkasta! Toivoin, että jospa lauhtuisi kumminkin vähäsen, että odotellaan lähtöä. Tein tuomarin eväät valmiiksi ja lähdin jälleen ajamaan metsä-pikkutiet, jossa olin jo lauantaina ajanut, kerkesin tunnin ajella, kun Jormuasta soitettiin, että neljä hirveä nähty, JES! siellä on siis tuoreet jäljet, oli helpottava tieto:)) kun missä kerkesin ajella, ei ollut uusia jälkiä ilmaantunut. Sitten ei muuta kuin tuomareille viestiä, että monelta lähdetään, ja tulen hakemaan ja minne mennään.

Kerkesin hyvin keitellä kahvit mukaan ja pakkailla repun, kun tiedon olin hirvistä saanut. Miettiä sai myös omaakin pukeutumista, että lämmintä tarpeeksi ja miten tarkenee tauon ajan, kun pakkasmittari ei laskuun kääntynyt. Iirikselle mukaan fleecepuku ja hurtan paksu talvitakki. No Jormuassa oli "vähän" lauhempaa -17:))

Ilmoittelin Ylituomarille minne mennään ja keräilin tuomarit kyytiin. Jormuassa Isäni vei meidät sitten jälkien kohdalle, ja sovittiin, että tarvittaessa tulee hakemaan, kun eihän sitä tiedä mihin lopulta päädytään.

Iiris oli innoissaan nähdessään jälkivaljaat ja liinan, ja minä jännitin, että mitenköhän elävän hirven jäljestys käyttää. Mutta niin lähdettiin sitten matkaan, Iiristä ei tarvinnut jäljelle kehoittaa, vaan neiti lähti heti menemään. Ja kyllä se hirvi pyörinyt ja makoillut, Iiris merkkasi yhtä lukuun ottamatta kaikki hyvin, ja sitä mentiin vaikka minkalaisten puskien läpi jne...ja ei todellakaan mennä suoraan ja tulee myös risteäviä jälkiä. Muutaman kerran kehuin Iiristä, kun ajattelin, että onhan tämä yhtä vieras homma sillekkin kuin minullekkin, niin neiti jäi katsomaan minua siihen malliin, että ooppas hiljaa! juu ei kehuta ei, enhän sitä yleensäkkään jäljellä tee, vaan lopussa kiitokset annetaan, Iiris ei tarvi kannustusta, vaan työ tehdään hiljaisuuden vallitessa, ja näinhän se tietenkin pittääkin olla, jos oikeassa tilanteessa ollaan, ei siellä auta juuri ääntä olla, vaan mentävä on niin hiljaa kun olla voi, ja Iiriksen kanssa se onnistuu, mennään kyllä nopeasti, mutta kumminkin rauhallisesti, siinä kerkiää miettiä omatkin askeleet, että itse ei tule puskat ryskyen perässä.

Ensimmäinen puolen tunnin jäljestysosuus kului nopeasti, mentiin 100 metriä jäljen sivuun (tämä sitä varten, kun metsästys tilanteessa vaihdetaan passimiesten paikkaa) eli pidettiin puolen tunnin tauko (syötiin eväät) ja sitten mentiin takaisin siihen kohtaan mihin oli jäljestys lopetettu, ja jatkettiin siitä. Oltiin varmaankin lähellä hirveä tai kaukasia ei ollut kun hirvi oli liikkunut, Iiris rupesi ottamaan enemmän ilmavainua ja hajut pyörittävät enemmän, välillä teki isompiakin tarkistuslenkkejä, mutta koko ajan kumminkin töitä tehtiin. Ja nopeasti oli jälleen ohi viimeinen puolituntia. Yhteensähän koe kesti puoltoista tuntia. Todettiin myös, että pakkanen ei haitannut, ja minulla vaatetta oli aivan liikaa:))

Hieno kokemus, ja paljon sain tietoa hirvistä ja sen liikkeistä, sitä ei mennä kilometri tolkulla suoraan ja tehdä paria kulmaa, vaan nytkin pyörittiin pienessä alueessa koko ajan, niin ja makaukset ovat todella isoja. Hienoa, että sain tuommoisen kokeeseen osallistua, antoi paljon ajattelemisen aihetta ja ei ollenkaan turha koe. Muutti paljon käsitystä hirvenmetsästyksestä ja muutenkin hirvien liikehdinnästä, ja varsinkin, että ei niitä niin vaan jälkiäkään ole, mejä ja vahi-kokeessa on se helppoa, että nyt meen ja teen jäljen tuonne ja se on sitten siellä seuraavana päivänä käytettävissä.

Siiten käveltiin takaisin minun vanhempieni luokse, oltiin siinä lähellä kumminkin, ja siellä oli laitettu meille ruoka. Syötiin ja lähdettiin Ylituomarin luokse, jossa oli sitten loppu yhteenveto.

Iso Kiitos Maijalle, Paavolle ja Mikalle, että uhrasitte omaa aikaanne Iirikselle ja minulle! ja kiitokset myös Jormuaan Kallion Rampalle ja Mikkosen Reijolle joilta sain paljon apua jälkien löytämiseksi ja kiitos myös vanhemmilleni ruokahuollosta!

Mukava oli huomata koetta järjestellessä miten avuliaita ihmisiä löytyi, vaikka itsestä tuntui, että ilkeänkö pyytää ja asialla vaivata, mutta paljon oli innokkaita auttamaan, ja asiasta kiinostuneita!