Olin tänään koirien kanssa pienellä metsälenkillä, ja Muusa bongasi ensimmäisen siilen, ja Muusaahan ei piikit paljon pistele, vaan kantoi sitä jonkin matkaa suussaan ennen kuin kerkesin hätiin. Iiris muisti kyllä että siilillä on terävät piikit ja siihen ei kannata koskea.

Eilen Iiris kävi jälleen hierottavana. Edellinen kerta oli jäänyt mukavana kokemuksena mieleen, Iiris alkoikin iloisesti ynisemään kun käännyttiin Marjutin luo menevälle tielle. Ja tällä kertaa Veerakin oli kotona, että Iiris sai vähän aikaa touhuta Veeran kanssa, Iiris näyttää luottavan Veeraan paljon ja kulkee rennon luottavaisesti Veeran mukana, ihastus taitaa kyllä olla molemmin puolista.

Mielenkiinnolla odotin, että miten Iiris nyt rauhottuu hierottaessa. Ja toisen puolen hieronnan aikana neiti ihan nukahti ja näki jopa unia. Toista puolta hierottaessa Iiris osittain rauhoittui, mutta kipeitä paikkoja oli enemmän jotka vissiinkin aiheuttivat jonkinlaisia tuntemuksia kun Iiris oli välillä levottamampi (ihan niinkuin olisi ollut tarpeille hätä, ja ei kumminkaan ollut) Ja sitten oli hassuja reagtioita, toinen takatassu ja takapuoli hännän kohdalta menivät päältä kuuman tuntoiseksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan sitten seuraavaa kertaa.

Iiris oli hieronnan jälkeen melko väsynyt, nukkui yön yhdessä kohden (ainakin aamulla heräsi samasta kohden mihin illalla rupesi nukkumaan) ja aamulenkillä neiti oli raukean oloinen, yleensä kirmailee ihan hulluja spurtteja, nytten käpötteli ihan rauhallisena ja ei mitään ylimääräisiä spurtteja. Ja kun tulin töistä kotiin, olin aluksi ihmeissäni että Iiris ei katsonut olohuoneen ikkunasta, mutta mikä vielä ihmeellisempää se ei tullut ovelle vastaan ensin, Moona ja Muusa olivat oven takana odottamassa, mutta Iiris nukkui omalla paikallaan. Että kylläpä neitiä väsytti hieronnan jälkeen. Nytten illalla on ollut jo ihan oma villi itsensä, vauhtia on riittänyt.